Die Angebotsfrist ist vorbei. Ein Zuschlag oder eine Berichtigung zu dieser Bekanntmachung: eine E-Mail, wenn das Register es sieht.
Anmelden
01
Beschreibung
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) 136 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan hankintasopimukseen voidaan tehdä muutos ilman uutta hankintamenettelyä, mikäli alkuperäisen sopimuskumppanin on tarpeen suorittaa lisätöitä tai -palveluja taikka ylimääräisiä tavarantoimituksia, jotka eivät sisältyneet alkuperäiseen sopimukseen, ja jos sopimuskumppanin vaihtaminen ei ole mahdollista taloudellisista tai teknisistä syistä ja aiheuttaisi merkittävää haittaa tai kustannusten merkittävää päällekkäisyyttä hankintayksikölle. Sopimusmuutoksen arvo ei saa ylittää 50 prosenttia alkuperäisen sopimuksen arvosta. Hankintadirektiivin johdanto-osan kohdan 108 mukaan hankintaviranomaiset voivat joutua tilanteisiin, joissa tarvitaan lisää rakennusurakoita, tavaroita tai palveluja. Tällaisissa tapauksissa alkuperäisen hankintasopimuksen muuttaminen ilman uutta hankintamenettelyä voi olla perusteltua erityisesti, jos lisäsuoritukset on tarkoitus toteuttaa joko jo sovittujen palvelujen, tavaroiden tai asennusten osittaisena korvaamisena tai lisäyksenä, kun suorittajan vaihto edellyttäisi sitä, että hankintaviranomainen hankkii materiaaleja, urakoita tai palveluja, joilla on erilaiset tekniset ominaisuudet, mistä voi aiheutua yhteensopimattomuutta tai kohtuuttomia teknisiä vaikeuksia toiminnan ja huollon osalta. Hankintapäätös on tehty 2.9.2024. Hankintasopimus on allekirjoitettu 29.10.2024 ja sopimuskausi on alkanut 1.1.2025. Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Hankinnan valmistelu- ja kilpailutusvaiheessa erikoislääkäritasoinen palvelu on kuulunut Tilaajan sairauskuluvakuutukseen. Vuoden 2026 alusta lukien toiminta on muuttunut siten, ettei Tilaajalla ole enää käytössään sairauskuluvakuutusta. Tilaajalla on tarve ostaa työterveyssopimukseen perustuen myös tiettyjä palveluita, jotka kuuluivat ennen sairauskuluvakuutukseen ja palveluita, joiden perusteella hoito saatiin kuuluvaksi vakuutuksen piiriin (esimerkiksi erikoislääkärin konsultaatio tutkimustarpeesta). Vakuutuksen voimassaoloaikana työterveyshuollon palveluntuottajalla on ollut velvollisuus arvioida työntekijöiden erikoislääkäritasoisen hoidon ja tutkimusten tarve sekä ohjata työntekijä tarvittaessa jatkotutkimuksiin. Nämä arvioinnit ja niistä seuranneet jatkotutkimukset on kokonaisuudessaan katsottu vakuutuksen piiriin kuuluviksi. Vakuutuksen päättymisen jälkeen vastaava palvelu sisältyy työterveyshuoltoon. Erona aikaisempaan on, että jatkossa tutkimustarpeen arviointi tehdään ensisijaisesti työterveyshuollossa ilman välitöntä erikoislääkärin arviota ja suuri osa niistä voidaan tehdä jo nyt työterveyssopimukseen kuuluvana KELA I konsultaatioina. Tämä muutos vähentää yleisesti erikoislääkärin konsultointipalvelun tarvetta. Entisen vakuutusmallin mukainen erikoislääkäripalvelu erillisenä kilpailutettuna palveluna ja mahdollisen toisen tai rinnakkaisen toimittajan toteuttamana aiheuttaisi Tilaajalle huomattavia lisäkustannuksia, lisätyötä ja palvelun sekä hoidon pirstaloitumista. Sopimusmuutoksen kohteena on palveluvalikoiman laajentaminen erikoislääkärin konsultaatioihin KELA II palveluissa. Suuri osa ennen vakuutuksen piiriin kuuluneista toimenpiteistä voidaan tehdä nykyisin työterveyden vastaanotolla työterveyslääkärin toimesta. Sopimusmuutos ei laajenna sopimusta kuitenkaan leikkaushoitoon tai varsinaisiin erikoislääkärin tekemiin tutkimuksiin ja toimenpiteisiin. Jatkossa työntekijän tarvitsemat tutkimukset ja hoitotarve arvioidaan valmiiksi työterveyshuollossa normaalin työterveyshuollon toteuttamisen yhteydessä. Muutoksella ei ole vaikutusta hankintasopimuksen yleiseen luonteeseen. Sopimus on voimassa muutoksineen niin kauan, kunnes työterveyshuollon kokonaisuus kilpailutetaan uudelleen. Hankintasopimuksen ennakoitu arvo on 400 000 euroa. Sopimusmuutoksen arvo on maksimissaan 200 000 euroa, eli se ei ylitä hankintalaissa säädettyä 50 prosentin rajaa alkuperäisen hankintasopimuksen arvosta. Sopimusmuutos ei vaikuta muiden toimittajien asemaan.
Amtliche Quelle
Quelle: TED - Tenders Electronic Daily (Publications Office of the EU)
Prüfen Sie alle Angaben stets in der amtlichen Bekanntmachung.
der Zuschläge gingen an die drei häufigsten Gewinner
18%
Auftraggeber vergaben hier Aufträge
136
Auf Grundlage von 458 Zuschlägen mit benanntem Gewinner aus den letzten 3 Jahren. Gezählt nach Zuschlägen, nicht nach Wert, weil Los- und Rahmenvertragsbeträge nicht vergleichbar sind.
Konzentriert heißt: Die drei häufigsten Gewinner erhielten 65% der Zuschläge oder mehr; viele Anbieter: unter 35% bei mindestens zehn verschiedenen Gewinnern.
Wettbewerb
Angebote je Los im Durchschnitt (offene und nicht offene Verfahren)
5,9
dieser Lose erhielten ein einziges Angebot
10%
der Zuschläge gingen an Unternehmen mit Sitz in einem anderen Land
1%
So, wie die amtlichen Bekanntmachungen sie angeben, über die letzten 3 Jahre. Angebote je Los zählen nur offene und nicht offene Verfahren: Im Verhandlungsverfahren oder bei einer Direktvergabe ist ein einziges Angebot das Verfahren selbst. Das Land ist das, das die Bekanntmachung für den Gewinner nennt.