Tarjouskilpailun tavoitteena on solmia hankintasopimukset kattavasta valikoimasta oppilaskalusteita, varhaiskasvatuskalusteita sekä koulujen, oppilaitosten ja varhaiskasvatusyksiköiden yleisten tilojen irtokalusteita Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöä varten. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on varhaiskasvatuksessa noin 325 päiväkotia ja yli 60 leikkipuistoa, peruskouluja on noin 100 toimipaikkaa, lukioita on noin 15 toimipaikkaa sekä ammatillisia oppilaitoksia noin 15 toimipaikkaa. Sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta sopimuksen allekirjoituksesta alkaen. Sopimusta on mahdollista jatkaa kahdella (2) yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo sopimuskaudella optiokaudet mukaan laskettuna 40 - 60 miljoonaa euroa. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. Hankinta on jaettu kolmeen (3) osa-alueeseen seuraavasti: 1. Oppilaskalusteet 2. Varhaiskasvatuskalusteet 3. Yleisten tilojen kalusteet Tarjouksen voi tehdä yhdestä tai useammasta osa-alueesta, tarjottavien osien enimmäismäärää ei ole rajattu. Sopimukset kattavat sopimuskumppanin koko tuotevalikoiman niin, että toimipaikkojen kaikki erilaiset tarpeet voidaan toteuttaa. Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa hinnan painotus on 80 % ja laadun 20 %. Laatuperusteiden määräytyminen on kerrottu tarkemmin kohdassa "hankinnan kohteen kriteerit". Jokaiseen puitejärjestelyn osa-alueeseen valitaan seitsemän (7) sopimustoimittajaa. Mikäli vaatimuksia täyttäviä toimittajia ei ole edellä mainittujen lukumäärien mukaisesti, niin toimittajia valitaan vähemmän. Toimittajat asetetaan vertailupisteiden perusteella etusijajärjestykseen. Puitejärjestelyn sisällä noudatetaan seuraavaa toimintamallia: Alle 20 000 euron hankinnat voidaan hankkia tarpeeseen nähden tarkoituksenmukaisimmalta puitejärjestelyyn valitulta toimittajalta tai minikilpailuttaa puitesopimustoimittajien kesken. 20 000 - 60 000 euron hankinnat voidaan hankkia etusijajärjestyksen mukaisesti tai minikilpailuttaa puitesopimustoimittajien kesken. Enintään 60 000 euron hankinnoissa etusijajärjestyksestä voidaan poiketa, jos: - ensisijaisella toimittajalla ei ole kyseisen hankintatarpeen täyttäviä tuotteita valikoimissaan - ensisijainen toimittaja ei pysty toimittamaan tuotteita tilaajan edellyttämässä aikataulussa - kyseessä on lisä- tai jatkotilaus, jota ei ole, hankinnan kohteen kannalta, tarkoituksenmukaista tilata muulta kuin kohteessa jo olevien kalusteiden toimittajalta. Yli 60 000 euron hankinnat minikilpailutetaan puitesopimustoimittajien kesken. Minikilpailutuksessa tilaaja voi asettaa kutakin kevennettyä kilpailutusta koskien erityisiä ehtoja, jotka kohdistuvat esimerkiksi ko. hankinnan sisältöön, toimitusaikaan tai -ehtoon. Minikilpailutuksissa vertailuperusteena voi olla halvin hinta tai paras hinta-laatusuhde. Parasta hinta-laatusuhdetta käyttäessä laatutekijät voivat vaihdella ja laatutekijöiden suhteellisen painotuksen vaihteluväli voi olla 30-60 %, hinnan painotuksen vaihteluväli voi olla 40-70 %. Pääsääntöisesti kilpailutamme uudis- ja perusparannushankkeiden irtokalusteet, jotka muodostavat suurimman osan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan irtokalusteinvestointibudjetista. Minikilpailutuksissa puitesopimustoimittaja voi laskea vertailuvaiheessa annettuja hintoja. Hankintayksikkö voi myös käyttää minikilpailutuksessa ns. ranskalaisen urakan eli käänteisen kilpailuttamisen mallia. Käänteisessä kilpailutuksessa tilaaja ilmoittaa hinnan ja tarjoukset valitaan vertailemalla ainoastaan laatua. Hankintayksikkö voi käyttää myös sähköistä huutokauppaa minikilpailutuksissa. Sähköisen huutokaupan ehdot määritellään tarkemmin minikilpailutuksen yhteydessä. Tarjoajan on huomioitava, että merkittävä osa kalusteiden toimituksista sijoittuu kesäkaudelle, sillä suuri osa hankkeista valmistuu kesä-heinäkuussa ja kohteen toiminta käynnistyy elokuussa. Toimitusaikojen pitävyydellä on tilaajalle olennainen merkitys.
Tarjouskilpailun tavoitteena on solmia hankintasopimukset kattavasta valikoimasta oppilaskalusteita kasvatuksen ja koulutuksen eri toimipaikkojen käyttöä varten.; Tarjouskilpailun tavoitteena on solmia hankintasopimukset kattavasta valikoimasta varhaiskasvatuskalusteita kasvatuksen ja koulutuksen eri toimipaikkojen käyttöä varten.; Tarjouskilpailun tavoitteena on solmia hankintasopimukset kattavasta valikoimasta yleisten tilojen kalusteita kasvatuksen ja koulutuksen koulujen, oppilaitosten ja varhaiskasvatusyksiköiden yleisiin tiloihin.
Source officielle
Source : TED - Tenders Electronic Daily (Publications Office of the EU)
Vérifiez toujours les détails dans l'avis officiel.
L'acheteur a trop peu d'attributions dans ce secteur : voici la fourchette des 101 dernières attributions pour Mobilier & appareils ménagers (Finlande).
2 028 €60,0 M €
Cet avis
60,0 M €
Montant median
240 000 €
Moitié centrale des attributions passées
110 000 € à 551 567 €
L'estimation est supérieure à trois attributions passées sur quatre.
Montants attribues tels que publies par les sources officielles. A titre indicatif : le perimetre, les lots et la duree varient d'un marche a l'autre.
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Finlande
avis dans le registre
40
attributions
18
attribués au total
67,4 M €
Qui remporte ses marchés
Nombreux fournisseurs
entreprises différentes ont remporté ses attributions
14
des attributions sont allées aux trois titulaires les plus fréquents
27%
de ses appels d'offres indiquent une valeur estimée
21%
D'après 15 attributions avec un titulaire nommé sur les 3 dernières années. Compté par attribution et non par montant, car les montants des lots et des accords-cadres ne sont pas comparables.
Concentré : les trois titulaires les plus fréquents ont obtenu 65% des attributions ou plus ; nombreux fournisseurs : moins de 35% avec au moins dix titulaires différents.
Concurrence
des attributions sont allées à des entreprises établies dans un autre pays
7%
Tels que les avis d'attribution officiels les indiquent, sur les 3 dernières années. Les offres par lot ne comptent que les procédures ouvertes et restreintes : dans une procédure négociée ou une attribution directe, une seule offre est la procédure elle-même. Le pays est celui que l'avis donne pour le titulaire.
20254
202612
Un point par attribution, au jour de sa signature, à la taille de son montant. Un anneau est une attribution sans montant publié.
ouverts en ce moment, Mobilier & appareils ménagers
3 266
avis ouvert médian
149 023 €
Qui remporte les marchés ici
Nombreux fournisseurs
Finlande · Mobilier & appareils ménagers
entreprises différentes ont remporté des attributions ici
93
des attributions sont allées aux trois titulaires les plus fréquents
14%
acheteurs ont attribué des marchés ici
96
D'après 125 attributions avec un titulaire nommé sur les 3 dernières années. Compté par attribution et non par montant, car les montants des lots et des accords-cadres ne sont pas comparables.
Concentré : les trois titulaires les plus fréquents ont obtenu 65% des attributions ou plus ; nombreux fournisseurs : moins de 35% avec au moins dix titulaires différents.
Concurrence
offres par lot en moyenne (procédures ouvertes et restreintes)
3,2
de ces lots ont reçu une seule offre
6%
des attributions sont allées à des entreprises établies dans un autre pays
5%
Tels que les avis d'attribution officiels les indiquent, sur les 3 dernières années. Les offres par lot ne comptent que les procédures ouvertes et restreintes : dans une procédure négociée ou une attribution directe, une seule offre est la procédure elle-même. Le pays est celui que l'avis donne pour le titulaire.
06
Historique des modifications
Chaque republication de cet avis par une source officielle avec un contenu différent. Nous surveillons toutes les sources que nous indexons, y compris les copies régionales du même avis.
Valeur estimée
non précisé
Maintenant :
60 000 000 €
Objet et critères
La description a été étoffée. À relire avant de repondre.
Suivez ce marche et nous vous ecrivons dès qu'il change.
Créer un compte
attribué à ELLI Early Learning Oy; Kerko Group Oy; Kommunikointikeskus Kipinä Oy; Kouluelektroniikka Oy, Teuvo Tiusanen; Lekolar-Printel Oy; Lyreco Finland Oy; Manner Taidetarvikkeet Oy; Oy Conaxess Trade Finland Ab; Tevella Oy; Tmi Allomaari; Wulff Oy Ab
12 nouveaux avis pour Mobilier & appareils ménagers en Finlande au cours des 7 derniers jours.
Recevez un e-mail quand de nouveaux avis paraissent. Gratuit.