Vai al contenuto
Aperlena

Hankevalmistelut ja hankeaktivointi asiantuntijapooli (Defense ja kaksikäyttö)

Chiusa Bando di gara
Segui questa gara

Le offerte sono chiuse. Un'aggiudicazione o una rettifica su questo avviso: un'email quando il registro lo vede. Accedi

  1. Pubblicata
  2. Scadenza aperta 56 giorni
  3. Aggiudicata in attesa

Descrizione

Hankevalmistelut ja hankeaktivointi asiantuntijapooli (Defense ja kaksikäyttö) Hankinnan kohteena on hankevalmisteluun ja hankeaktivointiin liittyvien asiantuntijapalveluiden asiantuntijapooli. Asiantuntijapoolin tarkoituksena on tarjota Tampereen seudun yrityksille tukea erityisesti turvallisuus-, puolustus- ja kaksikäyttöteknologioihin liittyvän kansainvälisen ja kansallisen rahoituksen hakemisessa, hakemusten valmistelussa sekä konsortioiden muodostamisessa. Keskeisiä rahoituskanavia ovat erityisesti Euroopan puolustusrahasto (EDF), DIANA-ohjelma, Business Finlandin rahoitus sekä muu puolustus- ja kaksikäyttöteknologioihin kohdistuva EU-rahoitus. Hankkeen aikana voidaan tunnistaa myös muita hankkeen tavoitteiden kannalta merkityksellisiä rahoitusinstrumentteja, rahastoja tai toimijoita.Asiantuntijapoolilta odotetaan palveluita, jotka vahvistavat yritysten valmiuksia ja osaamista hakea rahoitusta sekä kehittää yhteistyöverkostoja. Palvelut voivat sisältää muun muassa rahoitusmahdollisuuksien tunnistamista ja arviointia, hakemusprosessin tukea, hakemusten sisällöllistä ja teknistä valmistelua, de minimis -tukeen liittyvää asiantuntija-apua sekä konsortioiden kokoamiseen ja kumppanien löytämiseen liittyvää neuvontaa.Palvelut voivat kohdistua sekä yksittäisen yrityksen hakemuksen valmistelun tukemiseen että useamman yrityksen yhteiseen hankeaktivointiin. Yksittäiselle yritykselle annettava hakemusvalmistelun tuki on de minimis -tuen alaista. Useammalle yritykselle suunnattu tuki voi puolestaan sisältää esimerkiksi rahoitushakujen esittelytilaisuuden, työpajan tai muun yhteisen aktivointitilaisuuden ohjelman valmistelun ja toteuttamisen.Rahoituksen hakemisen tuki: Palveluntuottaja auttaa yrityksiä tunnistamaan soveltuvia rahoitusmahdollisuuksia ja tukee niitä erityisesti EDF:n, DIANA-ohjelman, Business Finlandin rahoituksen sekä muun puolustus- ja kaksikäyttöteknologioihin kohdistuvan EU-rahoituksen hyödyntämisessä.Hakemusten valmistelu ja laadinta: Palveluntuottaja tukee yrityksiä hakemusten laatimisessa ja kehittämisessä siten, että hakemukset ovat rahoitusinstrumenttien tavoitteiden, vaatimusten ja arviointikriteerien mukaisia. Tuki voi sisältää hakemustekstien rakenteistamista, sisällön kiteyttämistä, asiakirjojen tarkistamista ja hakemusprosessin kokonaisuuden koordinointia.Konsortioiden kokoaminen ja yhteistyöverkostojen kehittäminen: Palveluntuottaja tukee yrityksiä sopivien kumppanien tunnistamisessa, konsortioiden muodostamisessa ja yhteistyöverkostojen kehittämisessä. Tavoitteena on vahvistaa yritysten edellytyksiä osallistua kansainvälisiin hankkeisiin ja luoda uusia liiketoiminta- ja yhteistyömahdollisuuksia.Odotetut tulokset: Asiantuntijapoolin avulla yritysten valmiudet rahoituksen hakemiseen, hakemusten laadintaan ja kansainväliseen yhteistyöhön vahvistuvat. Palveluiden odotetaan parantavan yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta, osallistua relevantteihin konsortioihin sekä kehittää uusia yhteistyö- ja liiketoimintamahdollisuuksia turvallisuus-, puolustus- ja kaksikäyttöteknologioiden alueella.Kohderyhmä on Tampereen seudun yritykset, jotka ovat potentiaalisia EU-rahoitusinstrumenttien hyödyntäjiä liiketoimintansa tukena.Tarjouksessa tulee kuvata palveluntuottajan tarjoamat asiantuntijapalvelut kukin erikseen siten, että kohdan 6 valinta- ja vertailuperusteet voidaan niiden perusteella arvioida.Tilaaja määrittelee yhdessä valitun palveluntuottajan kanssa hintaan sisältyvät tarkemmat toimenpiteet ja niiden laadun. Asiantuntijapalveluiden ja raportoinnin yksityiskohtainen sisältö tarkennetaan sopimusneuvottelujen yhteydessä tilaajan ja palveluntuottajan kesken. Kaikki kirjallinen materiaali tuotetaan suomen kielellä. Hankeraportointia varten käytettävä kieli on suomi.Hyödynnettyjen toimintamallien ja prosessien tulee olla sellaisia, että ne voidaan pois lukien asiakasyrityksen liikesalaisuudet raportoida hankkeen julkisina tuloksina. Palveluntuottaja voi tarjouksensa toimenpidesuunnitelmassa kehittää tässä tarjouspyynnössä esitettyä alustavaa suunnitelmaa ja laajentaa sitä, tai ehdottaa perustellusti vaihtoehtoista etenemistapaa.,

Fonte ufficiale

Fonte: HILMA - hankintailmoitukset.fi (Hansel Oy)

Verifica sempre i dettagli nell'avviso ufficiale.

Ultima verifica su HILMA - hankintailmoitukset.fi (Hansel Oy) 2 mesi fa

Il portale ufficiale può richiedere una registrazione gratuita prima del download.

Gare simili

Contesto di mercato

Gara aperta media · Ricerca e sviluppo
3.293.160 €
528 aperte ora in Europa 98% sotto la media del settore
Storico della stazione appaltante su Aperlena
2 avvisi tracciati · 0 aggiudicati

Non perderti nessuna gara come questa

5 nuovi avvisi per Ricerca e sviluppo in Finlandia negli ultimi 7 giorni. Ricevi un'email quando escono nuovi avvisi. Gratis.

Crea il mio avviso

Scorciatoie da tastiera

Scorri un elenco senza toccare il mouse. Le scorciatoie restano inattive mentre scrivi in un campo.

j
Risultato successivo
k
Risultato precedente
Invio
Apri il risultato
n
Pagina successiva
p
Pagina precedente
c
Confronta questo risultato
s
Aggiungi questo risultato alla shortlist
/
Vai al campo di ricerca
?
Mostra queste scorciatoie
Esc
Chiudi